Mikään ei tunnu yhtä ihanalta kuin pehmeä ja ylellisen tuntuinen matto paljaiden jalkojen alla. Mattoja käytetään sisustuksessa monesta eri syystä. Esimerkiksi lapsiperheissä se tarjoaa perheen pienimmille turvallisen ja mukavan ympäristön leikkimiseen ja saattaa pehmentää kolhuja mahdollisessa kaatumistilanteessa. Matto parantaa kodin akustiikkaa ja vähentää esimerkiksi kaikumista suurissa tiloissa. Lisäksi matto on tyylikäs ja sillä voi saada […]
Skandinaavinen sisustus on maailmalla ollut todella kovassa nosteessa jo vuosia. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna skandinaaviselle sisustukselle tyypilliset piirteet tuntuvat kovin tavallisilta ja itsestäänselviltä, mutta monessa muussa maailmankolkassa skandinaavinen sisustus saattaa näyttäytyä jopa virkistävän erilaisena ja eksoottisena verrattuna siihen, kuinka kyseisessä maassa yleensä sisustetaan. Esimerkiksi skandinaavinen värimaailma ei välttämättä ole yleisin valinta monessa muussa maassa. Suomessa, Ruotsissa, […]
Lastenhuoneiden tulee olla monipuolisia tiloja, jotka kuvastavat lapsen omaa persoonallisuutta. Ihanteellisimmillaan lastenhuone on sisustettu siten, että kaaos on mahdollista välttää ja kaikki tavarat saa helposti laitettua sinne, minne ne kuuluvatkin. Lastenhuone on tila, jossa lapsilla on lupa olla omia itsejään ja leikkiä huoletta ilman tiukkoja rajoituksia tai pelkoa siitä, että lapsi tuhoaa kalliita esineitä. Lastenhuoneen […]
Feng shui on muinainen sisustamisen taide ja tiede, joka kehittyi yli 3000 vuotta sitten Kiinassa. Kiinankielinen sana “feng” merkitsee tuulta ja “shui” vettä. Kiinalaisessa kulttuurissa tuuli ja vesi yhdistetään hyvään terveyteen, jonka myötä feng shuilla viitataan onneen ja terveyteen. Feng shui on monimutkainen järjestelmä, jossa yhdistyvät monet eri tieteenlajit kuten fysiikka, astronomia, filosofia ja astrologia. […]
Verhoja valitessa on syytä ottaa huomioon se, mihin huoneeseen verhot aikoo sijoittaa. Seuraavaksi esitellään muutamia vinkkejä, joiden avulla verhojen valitseminen kodin eri tiloihin on helpompaa. Makuuhuoneessa verhoilla on erityisen tärkeä rooli, sillä makuuhuone on kodin yksityisin paikka, joka vaatii ehdottomasti jonkinlaiset verhot ikkunoiden peitoksi. Toinen syy sille, miksi verhot ovat erityisen tärkeitä makuuhuoneessa on se, […]
Makuuhuone on jokaiselle pakopaikka, jonne voi vetäytyä rauhoittumaan aina tarvittaessa. Makuuhuone heijastaa sen käyttäjän mieltymyksiä ja makua ja siellä pitäisikin pystyä rentoutumaan ja tuntemaan olonsa mukavaksi. Makuuhuonetta suunnitellessa on tärkeä muistaa, että kyseessä on siellä nukkuvan ikioma tila, eikä sen sen vuoksi tarvitsekaan välttämättä sointua täydellisesti kodin muihin huoneisiin. On kuitenkin muutamia varsin tyypillisiä virheitä, […]