Feng Shui kodin sisustuksessa

Feng shui on muinainen sisustamisen taide ja tiede, joka kehittyi yli 3000 vuotta sitten Kiinassa. Kiinankielinen sana “feng” merkitsee tuulta ja “shui” vettä. Kiinalaisessa kulttuurissa tuuli ja vesi yhdistetään hyvään terveyteen, jonka myötä feng shuilla viitataan onneen ja terveyteen.

Feng shui on monimutkainen järjestelmä, jossa yhdistyvät monet eri tieteenlajit kuten fysiikka, astronomia, filosofia ja astrologia. Useimmiten feng shuita pidetään asettelemisen taiteena ja siinä on kyse siitä, kuinka itsensä ja oman elinympäristönsä asetelma vaikuttaa elämään ja hyvinvointiin. Feng shuin ajattelu perustuu siihen olettamukseen, että kotimme peilaavat pitkälti sitä, mitä meidän sisällämme tapahtuu.

Kuinka toteuttaa feng shuita oman kodin sisustuksessa?
Mikäli feng shui kiinnostaa, voi sen noudattamisen aloittaa sillä, että ryhtyy tarkoin miettimään, mitä kaikkea kotiinsa tuo ja miten huoneiden kalusteet järjestää ja kuinka kodistaan pitää huolta. Feng shuissa kaikella on energiaa, myös eri esineillä, ja sen pyrkimyksenä on auttaa energioita liikkumaan vapaasti kodin sisällä.

Seuraavaksi esitellään feng shuin perussäännöt:

  • Sääntö 1: Poista kotoa kaikki turhat tavarat. Positiivisen energian tulee antaa virrata vapaasti kaikissa huoneissa. Jos ne ovat täynnä tavaraa, estää se energiaa liikkumasta ja saattaa kehittää negatiivista energiaa kotiin. Siisteys on harmonisen kodin ja sitä kautta myös harmonisen elämän perusedellytys.
  • Sääntö 2: Sijoita huonekalut kotona oikein, sillä sekin vaikuttaa energian virtaamiseen. Väärin aseteltu huonekalu synnyttää negatiivista energiaa. Kaikissa huoneissa huonekalujen tulee olla aseteltuna siten, että siellä voi liikkua mahdollisimman vaivattomasti.
  • Sääntö 3: Pidä työskentely- ja oleskelualueet erillään. Mikäli työskentelee tilassa, jossa myös nukkuu, on sillä ei-toivottuja vaikutuksia.
  • Sääntö 4: Mikäli kotona on jotain mennyt rikki, on se tärkeää korjata mitä pikimmiten. Rikkinäiset huonekalut, kodinkoneet tai mikä tahansa sisustuksessa silmiinpistävä rikki mennyt esine aiheuttaa negatiivista energiaa. Näin ollen kyseinen tavara tulee joko korjata tai heittää kokonaan pois sen sijaan, että sen antaisi olla sellaisenaan viikosta toiseen.
  • Sääntö 5: Ripusta kotiin peilejä. Peilit heijastavat tehokaasti positiivista energiaa, joka siten pääsee leviämään eri puolille kotia. Lisäksi peilit ehkäisevät negatiivisen energian syntymistä ja leviämistä. Pyri välttämään peilien asettamista etuovea vasten, sillä feng shuin uskomuksen mukaan se heijastaa silloin positiivista energiaa pois kodista kohti ulko-ovea ja pois kotoa. Yhtä lailla se heijastaa sisääntulevan positiivisen energian pois kotoa, eikä anna sen tulla sisään.
  • Sääntö 6: Asettele kotiin eri puolille kasveja, kukkia ja hedelmiä. Sen uskotaan synnyttävän hyvää energiaa. Piikikkäitä kasveja kannattaa kuitenkin välttää, sillä niillä ei ole samanlaista vaikutusta.
  • Sääntö 7: Yritä saada sisustukseen mukaan jokin vesielementti. Veden uskotaan tuovan harmoniaa ja rentouttavan kodin asukkaita. On luonnollista, ettei joka kotiin voida asentaa suihkulähdettä tai muuta vastaavaa, mutta yhtä lailla esimerkiksi vesiputousta kuvaava maalaus tai vesimalja ovat hyviä vaihtoehtoja silloin kun sisustuksessa haluaa toteuttaa feng shuin vesielementin sisällyttämisen kotiin.
  • Sääntö 8: Sisusta oikeilla väreillä. Feng shuin mukaan eri värit edustavat eri asioita; esimerkiksi vihreä kuvastaa perhettä, keltainen terveyttä ja punainen kuuluisuutta ja menestystä. Eri värien merkityksistä voi lukea lisää muualla netissä, mutta yleisesti ottaen värien suhteen kannattaa olla tarkkana sisustuksessa.
mts_authority